AnttiKoskinen11

Miksi minulle maksetaan palkkaa siitä että saan nukkua tänään pitkään?

Tänään vietetään helatorstaita ja isolla osalla suomalaisista arjen kiireet eivät paina. Tai mikäli he lähtevät töihin, on tiedossa vähintäänkin kohtuullinen palkanlisä. Palkanlisä siitäkin huolimatta, että tuottavuus on lähtökohtaisesti tasan sama kuin normitorstaina.

Herättyään vapaapäiväläisillä saattaa olla tiedossa leppoisaa ulkoilua, yhteistä aikaa perheen kanssa, tai ehkäpä vain sohvalla röhnöttämistä. Joku kuitenkin potee krapulaa, kun keskiviikkoiltana on käyty rimpsalla. Parastahan on että maksumiehenä vapaa-ajalle toimii oma työnantaja.

Mutta mikä se sellainen helatorstai edes on? Miksi minä saan olla kotona? Harva meistä jaksaa muistaa, että ai niin, neljäkymmentäneljä päivää sitten kristinuskon ykkösstara, Jeesus, nousi taivaaseen ja siksi meidän on nyt aika juhlistaa vielä kerran tätä tapahtumaa. Vapaapäivän merkeissä, tietenkin. Pääsiäisen kaksi vapaapäivää ei riittänyt.

Tämä ei ole vähättelevä kirjoitus uskontoja tai kristittyjä kohtaan. Pois se minusta. En ole ateisti.

Päin vastoin, kysyn sekä ateisteilta että niin sanotuilta peruskristilliset arvot omaavilta suomalaisilta, eikö teistäkin olisi kohtuullista, että uskonnon hiljalleen haihtuessa suomalaisista traditioista, voisimme myös näistä lakisääteisistä, palkallisista vapaapäivistä luopua tai vähintäänkin tehdä niistä vapaaehtoisia ja palkattomia?

Osan pyhäpäivistä voisi järjestään siirtää viikonloppuihin, etenkin ne, jotka eivät edes liity uskontoon. Esimerkiksi Vappu. Viikonloppuna juhlitaan kuitenkin, vaikkei olisi erikoisempaa syytä. Keskiolutta nassuun.

Osa pyhäpäivistä puolestaan on vahvasti päivämäärään sidottuja, kuten vaikkapa joulu. Se ei viikonpäivää katso, eikä joulunajan vapaista haluaisi luopua kukaan. On myönnettävä, että kaikkihan me olemme onnessamme kuin Viikin lehmät kevätlaitumilla, jos joulu osuu kokonaisuudessaan arkipäiville. 

Pitkin hampain mutta silti, esitän tilalle vapaaehtoisia, palkattomia vapaita. Pitkin hampain koska se ei ole kivaa. Silti, koska se on reilua. Palkan määritelmä on korvaus menetetystä ajasta, eikä mielestäni vapaapäivän viettäminen ihan täytä sitä. Ei edes MM-luokan itsesuggestiokyvyillä.

Oltaisiin reiluja työnantajillemme. Niille pienille ja keskisuurille, miksei isoimmillekin. Onhan se vain järjetöntä ajatella että tänäkin vuonna minulle maksetaan palkkaa tekemättömästä työstä 10 arkipyhäpäivän verran. Siinä on puolikkaan kuun työpäivät, jotka kustantavat työnantajalleni minun tuloillani ja minun työntekijäkuluillani jotain 2000-3000 euron väliltä. Jos yrityksessä on monta työntekijää, arkipyhät tulevat kalliiksi.

Tänään olisin mieluummin hyvällä omallatunnolla töissä, ja tekisin vaikka hieman ylimääräistä, jotta sitten muutamana vuoden tärkeänä päivänä sopisi pitää vapaata. 

Helatorstai ei kuuluisi niihin päiviin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat